keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Pitkästä aikaa, keppareiden SM 2017?

Taas tästä kirjoittelusta on ollut pieni tauko. Tässä on ollut kaikkea hässäkkää ja tapahtunut paljon. mm. SM kisat oli 29.4! siellä oli aivan mahtavaa! itse tosiaan olin siellä myyjänä, tarkemmin assistenttina. Olin Emman (@khtlightningstorm) luona perjantaina yötä, ja siellä oli myös Cieni (@khtunelmoija) ja Jani (@ratsutalli_echo) perjantaina hypittiin pihalla ja pidettiin muutenkin hauskaa. Lauantai aamuna herättiin klo 6.00 ja kohti Tikkurilaa lähdetttiin klo 7.15. kaikki oli innoissaan ku matka alko ja koko matkan, mä nukuin alkumatkan, ehkä tunnin. Kun päästiin tikkurilaan, into kasvo entisestään ja Cieni ja mä oltiin erityisen hypeissä :DD tosiaan Cienen, Janin ja mun ekat SM kisat, Emma oli viimevuonna. into kasvo koko ajan, ja oltiin kärsimättömiä kun ei löydetty eka minne pitää mennä :D sitten kun päästiin sisälle noin klo 9, majottauduttiin Trio Sport centerin aulaan, kunnes siinä sitten ooteltiin 1h ja 15min että päästiin sisään. Päästiin myyntipaikoille siis jo 10.15. No sitten mentiin laittamaan meijän myyntipöytä valmiiksi, ja lähin sitten heti jonottamaan pöydälle 14, eli Suvin, kht Susan pöydälle. tosiaan viikkoa aikasemmin olin Cienellä, ja SM hype oli tosi suuri, suunniteltiin aikataulut, ostoslistat ja kaikki valmiiksi :D ja tosiaan instagramista bongasin hevosen, jonka sieltä ostin. Jota sitten päätin yrittää sitä Susalta, ja olin sen pöydällä sitten ensimmäisenä jonottamassa 10.30, (pöytä aukesi 11.00)  samalla jonottaessani tutustuin @khtmarmell iin :3
no sitten klo kääntyi tasaan 11, ja kisaajat ja katsojat päästettiis sisään. Suorastaan melkeimpä kaikki juoksivat katsomon rappusia alas, sekä kuulin myyjien juttelevan: "Herranjestas mitä tästä tulee." :DD Se oli mahtava tunne miten näkys kun tyypit vyörys ovista sisään, ja yhtäkkiä monen myyntipöydillä oli pitkät jonot. Siellä oli kaikenkaikkiaan 1200 ihmistä!   Niin huikeeta. Näin monia tuttuja, sekä sellaisia keitä en tavallisesti näkis kun asuu niin kaukana. oli kiva nähdä Roxyn vanha omistaja, jolle Roxy lähti ylläpitoon ja korjaukseen kuukaudeksi. Oon niin ylpee kolmesta mun kaverista, jotka sijottu avoimessa luokassa ja estemestiksessä!! Itse sain myytyä paljon tavaraa (mitä paljon, kun ei mulla ees ollut paljoa myytävää xD) Mutta tosiaan, mainitsen muutaman ketkä oli kiva nähdä tuolla: Hemppa/Allu, (@riseup_horses), Ada, (@casanente), Eve (@kknnoivula), Tiitu (@kht_sirppikuu) ja Suvi, (@khtsusa).
Sm'eistä tosiaan tarttui mukaan 5 hevosta... mutta kahden hepan ostoa suunnittelin. Eli ostin kht Susalta, kht Myytiltä ja kesäniitty Sapulta hevosen. Vili, Emman vuonoheppa (ollut mylla yp) on mulla nyt puoliomistuksessa, ja tuli mulle tuolta sm'eistä. entä viides hevonen? no se tuli yllätyksenä :DD voitin sen siis arvonnassa. SM kisojen arvonnassa. osallistuin kuudella arvalla arvontaan, jossa arvottiin kaksi hevosta. Arpoja myytiin 500 kappaletta, ja mä satuin voittamaan toisen hevosista :O olin ihan sekasin onnesta kun mun arvan nuomero sanottiin! Se  on niin pieni mahollisuus! Edelleen kauheet hypet ja oon tosi kiitollinen! Ponin on siis tehnyt Jeta, (@Jetanponit) huhhuh oon edelleen niin iloinen, ja odotan innolla ensivuotta!!

Tosiaan kaikki oli innoissaan, kun vuoden 2017 koulumestaria ratkottiin! -->

 Kisat kestivät melko myöhään saakka, oltiin kahdeksalta kotona, oli noin 18 aikoihin, mikä ei tietenkään haitannut mitään! itse petyin ainoastaan siihen, miten jotkut ihmiset olivat röyhkeitä, ostoksiaan tehdessä. Monet ohittelivat jonoissa, joidenkin lapisen vanhemmat olivat erittäin töykeitä myyntialueella.
tässä kht Susalta ostettu karvahepo, jonka nimesin Ediksi :3
 Uusien hevosten tiedot tulevat hevoset-sivulle mahdollisimman pian!

Ja kht Myytin, Riikalta ostama poni, jonka nimeksi tuli Fantti :D



keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

maanantai 27. helmikuuta 2017

Kisoissa kipeänä!


Tosiaan pitkään aikaan ei ole tullut postausta. Noin 3 vk sitten poistin instagramisa melkein kaikki kuvat, ja aloitin alusta. Hyvin menny ja tykkään nyt enemmän feedistäni! Täs on tapahtunu vähän kaikenlaista. Olin just viikonloppuna kaksissa kisoissa, Team apinoiden kisoissa lauantaina, ja sunnuntaina eli eilen (edellispäivänä, klo on 1.16) Kht lightningstormin kisoissa! Lauantain kisat olivat sisäkisat, enkä kisannut pienen flunssan takia. Olin ottamassa kuvia muista kisaajista 👌🏻 Eilen,  sunnuntain kisat olivat kokonaan ulkona, ja päätin mennä sinne ja kisata, kun aattelin olevani tarpeeksi terve. Kisoissa kisasin Rastalla pienen tyyliluokan, en kuitenkaan enempää. Tultiin sitten kolmannelle jaetulle sijalle 👌🏻 Ihan tyytyväinen olen, kun en oo treenannut jopa kuukauteen tai kahteen. Enkä ollun kisoissa. 👏🏻
 Tästä inspiraatio kasvoi treenaamiseen, mutta nyt on vain pieni este. Koska flunssassa ollaan! Oon nyt ainakin nää kaks päivää, maanantain ja tiistain pois koulusta. Oli tavallaan virhe lähteä ulkoisoihin puolikuntoisena, mutta toisaalta hyvä, koska nyt on intoa kun aikasemmin sitä ei kauheesti ollut.
Tällä hetkellä päätä särkee ja huimaa. Sain tehtyä tilarin valmiiksi, suitsia lukuunottamatta. Täytyy päästä kangaskauppaan ostamaan tekonahkaa, niin sekin tulisi valmiiksi. Myyntiponi valmistui myös, silmien ja sierainten liimaamista lukuunottamatta xDD kuumaliima loppui. Vaan silmät ja sieraimet enää liimattavana, kun en tykkää niitä ommella.
Katotaas nyt että mitä tiistai päivällä tehdään👍🏻 Koulujuttuja varmaan, mahdollisesti myös rastalle uudet suitset. Mulle on tulossa lähiaikoina velboatilaus (pitäisi huomenna tulla) ja tilasin kolmea eri velboaa. Ison palan valkoista, ison palan tummanruskeaa ja pienen palan vaaleanruskeaa velboaa. Tässä innolla odotellessa :D tilaan juuri kun saan tilarista rahat, niin kopion yhdestä ihanasta hevosesta keppariksi kaverilta👌🏻 En vaan malta oottaa. 👏🏻

torstai 8. joulukuuta 2016

luukut 7 ja 8 yhdessä? Tallin muutos 2013-2016!

eli tässä nämä kaksi luukkua, 7 ja 8 yhdistyivät, kun en ehtinyt tehdä eilen yhtä luukkua :/
mutta tässä katsotaan, miten talli on muuuttunut tämän muutaman lyhyen vuoden aikana! :)

Muutama karsina oli myös minun huoneessani 2013, ja tallin nimi oli vielä kht Aamusäde

tarha 2013-2014

Alakerrassamme oli talli, aika hieno vai mitä? :DDD 2013-2014

Lisää kuvaa...

Silloisessa tallissa varustenaulakot

vieläkin kuvaa tallista 2013-2014

Sillon alakertaan johtavien rappusten yläpäässä oli kht skyline-kyltti

Talli  2013 (taas vaihteeksi yksi kuva siitä)  :) siellä oli tosi hämärää ja hankala ottaa kuvia

2014 hepot muuttivat leikkimökkiin, joka oli tällöin vielä "omassa" värissään, ruskea. Karsinat oliva melko heikot

Tarhana oli epämääräisen muotoinen Alue pihalla. (2014-2015(?))

2014-2015 kevät Hylly oli tämän näköinen, heppojen harjat pienissä ikean laatikoissa.

 2014 Yhdellä hevosista oli oma pieni tarha, melko nopeasti väsätty :D

2014 Tallissa oli loimiteline seinän päädyssä.
2014 Karsinat oli tehty trukki-lavasta, ruokakupit naulattuna. (taitaa tuo hökkeli edelleen olla tallessa)

Toinen kuva karsinoista 2014
2015 Harjalaatikot vaihtoivat hyllystä laatikoihin, josta myöhemmin löytyi hiiri :))) yllä varustenaulakot 2014

Talli 2014-2016, ei muuttunut mitenkään
"Haketarha" 2014 -En kommentoi-
kenttä 2015 syksy (tämä kenttä ei enää käytössä)


Tarhat AKA"talvikenttä" Talvi 2015
2016 alkukesästä osittain maalattu talli
karsinat 2016 alkukesä, juuri valmistuneet
Karsinat käytössä, ei vielä maalattu 2016
Karsinat maalattuina ennen lattian maalausta 2016







Karsinat ja koko talli maalattuna



2016 kesällä talliin tuli upo-uudet karsinat, loimiteline ja hylly.

2016 Seinät maalattiin myös valkoiseksi, niinkuin lattiakin lopuksi. tallin nurkkaan tuli satulateline, Hylly pysyy edelleen päätyseinässä, nykyään säilytetään ruuat ja tilpehöörit

 2016 Kaikilla hevosilla on oma varustenaulakko, jossa ovat vähintään suitset, mutta muunmuassa muitakin varusteita: Martingaalit, rintarremmit, korvahuput ja riiimut

2016 Talli ovelta katsottuna

Tallin oikea puoli tarkemmin 2016 Neljä yksityiskarsinaa, naulakot ja hylly yläpuolella

Vasen puoli 2016 kuusi karsinaa, avattava ikkuna yläpuolella
Talli on ollut siis pystyssä kolme vuotta, ja on ehtinyt muuttaa paikasta toiseen useaan kertaan ja ulkomuoto muuttunut hyvin paljon, hevoset vaihtuneetja paljon muuta. Onko mielestäsi talli muuttunut kuvien persteella huonompaan vai parempaan suuntaan? :)

tiistai 6. joulukuuta 2016

Kuvia ja Vinkkejä! joulukalenteri #6

tällä kertaa vinkkejä hepojen kuvaukseen ja kuvia joita nappasin tänää kht albertan kanssa :)

eli muutamia vinkkejä:
1. kannattaa käyttää mahdollisuuoinenksien mukaan järjelstelmäkameraa tai pokkaria. kännykkä käy yhtä hyvin
2. valitse hieno, kiva tausta missä kannattaa ottaa kuvia. Ulkona on parhaionta ottaa kuvia
3. talvella kepparin kepin voi tökkäistä lumeen ja siinä on hyvä ottaa kuvia, mutta kesällä hankalampaa. Kuvia kannattaa ottaa kaverin kanssa, että toinen ottaa kuvia ja toinen pitää ponista kiinni.
4. kannattaa katsoa käyttäessä kameraa, toiminnnot mitä kamerassa on. Ja testata millaisia kuvia toiminnolla tulee, pääättää sitten miten ottaa kuvaa.
5. kuvaa ottaessa, kameran/kännykän kannattaa yrittää pitää vakaana, ettei tule heilahtaneita kuvia.
6. Hevonen voi olla monessa asennossa kuvatessa, ratsastuskuvia voi myös ottaa, ja näyttävät kivoilta.
tänään otettu kuva, viistosti edestä

tietenkään ei tarvitse olla pelkästään koko hevosesta otettuja kuvia, lähikuvatkin ovat kivoja (Yllä)

Tuossa vähän näkyykin, että toinen voi pitää kepin päästä kiinni heppaa kivassa asennossa

muutama vinkki, ja esimerkkikuva. ite tykkään paljon kuvaamisesta ja oon paljon napsinut kuvia :) se on itsessään myös hyvä harrastus ja monipuolista, suosittelen! :)

maanantai 5. joulukuuta 2016

Kaksi luukkua! Joulukalenteri #4 #5

Eli siis: multa jäi eilen luukku tekemättä, (laiskuus) joten nyt pieni urakka kahden luukun tekeminen! :DD huomenna tulee erikoisluukku ;) tai no ei kovin erikoinen, mutta panostettu :)
no mutta eiliseen ja tämän päivän luukkuihin!


#4: Katsellaan vanhoja kuvia!  2


XD saa nauraa, ensimmäinen itse tehty keppari, en muista nimeä :DD 2013
Kaverilta sain toisen kaupan kepparini, Auroran/Lumenen, hieno hyppy on juu :)))) 2013

Vanha hevoseni Ronja, ostettu tori.fistä. 2013

toinen sukkakepparini, muistaakseni Samu (?) 2013

Emppu ja entinen ylämaanponini Milla, 2014

Vanha suokkiori, Domino. asuu nyt kaverilla @khtpuskaponit (ig) 2014

Hevoseni 2014 (?) vasemmalta oikealle: Manta, Hestia, Nakke, Viivi, Keksi, Solana, Frida






#5 Suosittelen: instagramissa talleja!


eli nyt listaan tähän intagramissa olevia keppihevostalleja, jotka ovat mielestäni laadukkaita, monipuolisia ja kannattaa seuraata :)
@kht_alberta
@khtrara
@meadowcreekranch
@khtagades
@kielonkulma
@khtunelmoija
@khtamos
@shettistalli_cataracta
@fedenhepat
@khtfarona
@solkuntalli
@khtframi
@enkelinratsut
@khtlightningstorm
@tizunhepat
@khtcredey
@khtmyytti
@khtwind
@heronponit
@khtve.ra
@khtpuskaponit
@vaellustallikouta_official
@khtsoihtu
@khtquatar
@celinehorses
@khtaranya
@khtaryana
@khtrenhet
 @airelleofficial
@khtvapalo

muutaman tallin tossa nyt luettelin :)odottakaapas innolla huomista! mielestäni siis kiva luukku tulossa.